Siirry sisältöön
Musiikkiopisto

Musiikkiopisto

Yksilöllisellä, vapaaehtoisella soitonopetuksella on pitkät perinteet SYK:ssa. Opetusta ei tueta ulkopuoliselta taholta, joten opisto toimii omakustannusperiaatteella.  

Yleistä

  • Oppilaat voivat esiintyä musiikkiopiston järjestämissä joulu- ja kevätkonserteissa.
  • Lukuvuoden työskentelystä annetaan keväällä kirjallinen arvio.
  • Soitto- ja laulutunnit pidetään koulussa varsinaisten oppituntien jälkeen: ne ovat kouluajan ulkopuolista toimintaa ja opetus on pääasiassa iltaopetusta.
  • Soitonopetusta on syyslukukaudella ja kevätlukukaudella 14 opetuskertaa, yhteensä 28 opetuskertaa. Lisäksi oppilas voi halutessaan ostaa 1–3 voucheria, joita hän voi käyttää haluamallaan tavalla; lisätunteja esimerkiksi omaan instrumenttiin, kokeilutunteja uuteen instrumenttiin tai kamarimusiikkiin.
  • Musiikkiopistolta on mahdollisuus lainata soittimia.
  • Opettajan suosituksesta oppilaat voivat halutessaan suorittaa Suomen musiikkioppilaitosten liiton mukaisia tasosuorituksia solistisissa aineissa.
  • Oppilaat saavat yksityistunteja eri instrumenteissa sekä ryhmäopetusta musiikin perusteissa. Vapaasäestys- ja sähkökitaraopinnot edellyttävät muutaman vuoden instrumenttiopintoja. Opettajat ovat päteviä musiikinopettajia tai opintojensa loppuvaiheessa olevat Sibelius-Akatemian opiskelijoita.

Instrumentit

  • piano
  • viulu, sello, sähkökitara, kitara, sähköbasso, kantele
  • huilu, saksofoni, klarinetti
  • laulu
  • vapaa säestys ja piano
  • musiikin perusteet
  • rummut
  • bändikerho ja lukion ohjattu bänditreeni

Yhteystiedot ja ilmoittautuminen

  • Susanna Snellman, SYK:n musiikkiopiston johtaja, musiikin lehtori (susanna.snellman@syk.fi, musiikkiopisto@syk.fi)
  • Ilmoittautuminen SYK:n musiikkiopistoon on sitovaa. Ilmoittautumalla ajoissa varmistaa oman oppilaspaikkansa ja opettajatoiveen toteutuminen on todennäköisempää. Oppilaspaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Harrastuksen voi keskeyttää lukukauden vaihtuessa kirjallisella ilmoituksella. Samalla menettää oppilaspaikkansa.

Maksut

  • Lukukausimaksut (kaksi kertaa vuodessa): 30 min / 442 €,  45 min / 662 €,  60 min / 884 €
  • Pelkkä musiikin perusteiden lukuvuosimaksu (kerran vuodessa): 45 min / 150 €

Ilmoittautuminen

 

Evästeiden käyttö

Tämä verkkosivu käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen luomiseksi. Evästetiedot tallentuvat selaimeesi, ja niiden avulla verkkosivumme pystyy mm. tunnistamaan, kun palaat sivustollemme. Tämän lisäksi evästeiden keräämä data auttaa meitä jatkuvasti parantamaan sivustoamme.