Valinnaisuus
Kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisen lukujärjestyksessä on kaksi vuosiviikkotuntia valinnaisaineita, jotka valitaan keväällä oppilaanohjauksen tunnilla. Vähintään kahden vuosiviikkotunnin oppiainekokonaisuudet (B2-kieli) arvioidaan numeroin. Valinnaisaineen toteutuminen edellyttää yleensä vähintään 15 oppilaan valintaa.
Kahdeksannen luokan valinnaisaineet
Tunneilla otetaan yhdessä selvää kielestä, kulttuurista ja tavoista. Kielten opiskelun myötä avautuu uusi ikkuna maan kulttuuriin, arkeen ja erityispiirteisiin. Valinnaisen kielten kurssilla saavuttaa kielitaidon, jolla osaa kertoa itsestään sekä omasta elämästään. Tavoitteena on myös oppia selviytymään arkielämän tilanteissa, joihin törmää matkalla ollessaan. Lukiossa voi jatkaa kielen opiskelua pidemmälle. Valinnaisena B2-kielenä on mahdollisuus opiskella ranskaa, saksaa, venäjää tai japania.
Tällä historian syventävällä valinnaiskurssilla liikutaan ja koetaan historiaa elävästi!
Kurssin aikana seikkailemme ympäri Helsinkiä (ja ehkä vähän rajojen ylikin) tutustumassa yhdessä valittuihin kiinnostaviin kohteisiin niin kaupunkiluonnossa kuin keskustan kortteleissa. Etsimme sisällissodan jälkiä, möyrimme juoksuhaudoissa, kuulemme legendoja ja tositarinoita, tarkastelemme arkkitehtuurin kerroksia tsaarinajasta lähiöiden rakentamiseen asti ja löydämme kiinnostavimmat museokohteet! Valitsemme yhdessä retkikohteita, joissa pääset kuulemaan tarinoita, oppimaan historiaa tapahtumapaikoilla ja tutkimaan jälkiä, jota ihmiset ympäristöönsä jättävät. Käytämme työvälineenä myös esimerkiksi valokuvaa ja havainnoimme kuvaamalla muutoksia historian kerrostumissa. Kurssin aikana tiedot paikallishistoriasta syventyvät hauskalla ja elävällä tavalla!
Aktiivisten lukuharrastajien kurssilla keskustellaan ja kirjoitetaan kirjoista ja kirjallisuudesta, annetaan lukuvinkkejä sekä tietenkin luetaan! Kurssilla saa lukea vapaavalintaisia teoksia monipuolisesti, yksin ja yhdessä. Kurssilaisilla on mahdollisuus myös osallistua Nuori Aleksis -lukijaraatiin, jossa luetaan ja arvioidaan uusinta kotimaista nuortenkirjallisuutta.
Tämä valinnaisaine tarjoaa mahdollisuuden tutustua matemaattisiin peleihin, pulmiin, yksinkertaiseen todistamiseen ja ongelmanratkaisussa käytettäviin matemaattisiin menetelmiin. Tuntien aikana voidaan tutustua mm. korttipelien ja lautapelien peliteorioihin (mm. shakki, go, black jack), numeerisiin menetelmiin kuten neliöjuuren ratkaiseminen käsin ja geometriseen todistamiseen kuvioiden ja värittämisen avulla. Tervetuloa mukaan!
Kurssilla harjoittelu tapahtuu ryhmän tarpeiden ja mieltymysten mukaan. Kurssi sisältää monipuolisesti erilaisia joukkue-ja yksilölajeja. Tunneilla pelataan esim. pesäpalloa, koripalloa, jääkiekkoa, sulkapalloa, tennistä, pöytätennistä, salibandya, jalkapalloa, lippupalloa. Pelaamisen lisäksi tavoitteena on harjoitella tekniikkaa, tutustua kyseisten lajien sääntöihin, ja mahdollisesti osallistua koulujen välisiin turnauksiin.
Valokuva viettelee, kertoo ja huijaa enemmän kuin tuhat sanaa. Harjoittelemme ilmaisua valokuvalla, joten kuvaamme paljon sekä koulussa että koulun ulkopuolella. Aloitamme kännyköillä ja iPadeilla, jatkamme kuvaamista järjestelmäkameroilla, sekä manuaalisilla että digitaalisilla. Tutuksi tulevat kuvassa sommittelun lisäksi kirkkaus ja kontrasti, jyrkkyys ja loivuus sekä sävyjen tasapaino. Harjoittelemme henkilökuvan valaisua kotistudiossa. Opettelemme myös mustavalkoisen kuvan vedostamisen pimiössä. Retket suuntautuvat kiinnostaviin kuvauskohteisiin ja valokuvanäyttelyihin.
Kurssin aikana perehdytään eurooppalaiseen ruokakulttuuriin ja valitaan yhdessä kiinnostavimmat kohteet. Tavoitteena on oppia ateriasuunnittelua ja erilaisten ruoka-aineiden käsittelyä. Työtapana käytetään pienryhmätyöskentelyä, jossa harjoittellaan ateriakokonaisuuksien suunnittelua ja työnjakoa. Kurssin tarkka sisältö suunnitellaan yhdessä opettajan kanssa.
Kurssilla saa osallistua yhdeksännen luokan musikaalin käsikirjoittamiseen tai kirjoittaa omia tekstejä. Kirjoitustaitoja kartutetaan hauskoilla ja luovilla harjoituksilla, minkä lisäksi annetaan ja saadaan palautetta omista teksteistä.
Kurssilla tutustutaan populaarimusiikin syntyprosessiin sekä laululyriikan muotoihin ja keinoihin. Kokeillaan yhdessä oman laulutekstin tekemistä ja muokkausta kohti rytmistä musiikkia. Kurssi sopii kaikille, joita kiinnostaa oman musiikin tekeminen. Työstämme musiikkia lauluiksi, elokuvamusiikiksi, äänimaisemaksi yksin tai pienryhmässä. Tehdään yhdessä omaa musiikkia!
Taidekurssi on kuvataiteen kursseista vapain ja ilmaisullisin. Luovista, pienimuotoisista harjoituksista siirrytään kolmiulotteiseen muotoiluun ja keraamisiin veistoksiin, jotka voivat johtaa tila- ja ympäristötaiteeseen. Maalaustekniikoista valitaan joko öljyväri- tai akryylimaalaus tilat ja mielentilat virikkeinä. Kurssilla tutustutaan ajankohtaiseen taidetarjontaan: retki taidemuseoon ja/tai taitelijan ateljeehen virittää myös omaa oppimista.
Kurssilla tutustutaan hieman erikoisempiin lajeihin, jotka eivät kuulu pakollisten liikuntatuntien ohjelmaan. Lajiohjelma suunnitellaan yhdessä kurssilaisten toiveiden mukaan. Kurssi voi sisältää esimerkiksi boulderointia, jousiammuntaa, trampoliinihyppelyä, squashia, keilailua, kuntonyrkkeilyä ja melontaa.
Yhdeksännen luokan valinnaisaineet
Rakennettu ja muotoiltu ympäristö vyöryy päällemme upeana WOW-arkkitehtuurina ja arjen tilaratkaisuina. Kurssilla tutkitaan lähiympäristöä, median kuvaa laadukkaasta asumisesta ja arkkitehtuurin helmiä – pohditaan ympäristön kauneutta, kestävyyttä ja toimivuutta. Kurssilla piirretään, mitataan, suunnitellaan, kuvataan, rakennetaan ja muotoillaan luovasti ja projektimaisesti. Arkkitehtuurin käsitteet ja kaavapiirustusten viralliset merkintätavat tulevat tutuiksi. Ajan arkkitehtuurin henkeä haistellaan retkeilemällä näyttelyissä tai kiinnostavissa rakennuksissa.
Kurssin tavoitteena on löytää keinoja oman fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin edistämiseen. Sisältöön kuuluu esimerkiksi joogaa, meditaatiota, kehonhuoltoa, ilmajoogaa, rentoutumista, mielenhuoltoa ja stressinhallinnan harjoittelua. Lisäksi hyvinvointia edistetään esimerkiksi valmistamalla lohturuokaa tai taikinaterapian keinoin. Ohjelma suunnitellaan yhdessä.
This course will provide students with an introduction to the basics of debating in the World Schools Debating format. Lessons will comprise short theoretical sessions followed by practical implementation activities and exercises.
The contents of the course will include:
- Basics of debate
o Motion types and analysis
o Definitions
o Characterization, contextualisation and illustration
o Stakeholder analysis
- Argumentation and analysis
o Introduction to argumentation
o Introduction to rebuttal
o Logical fallacies
o Logic behind arguments
o Comparative analysis
o Principles in debate
- Empirical evidence and knowledge
o Examples and evidence
o Researching
- Case building
o Strategy and case direction
o Models in debate
o Preparing for Opposition
- Public speaking
o Basic introduction
o Dealing with stage fright
- Debate exercises
Kurssilla harrastuneet ja sellaisiksi haluavat kirjoittajat saavat kirjoittaa mielensä kyllyydestä: osallistua erilaisiin kirjoituskilpailuihin, harjoitella tieteellistä kirjoittamista, kirjoittaa kaunokirjallisuudesta ja kaunokirjallisuutta. Kurssin tarkka sisältö suunnitellaan yhdessä kurssin alussa. Kurssilaiset saavat halutessaan kirjoittaa eri tekstejä: esimerkiksi tutkimusraporttia, omia novelleja tai kirjallisuusesseetä.
Kurssi tarjoaa hauskan ja käytännönläheisen mahdollisuuden yrittäjyyden sekä työelämätaitojen oppimiseen. Kurssilla oppilaat suunnittelevat ja harjoittelevat yrityksen perustamista ja mahdollisesti myös perustavat yksin tai ryhmässä oikealla rahalla toimivan NYT-yrityksen omien kiinnostustensa ja taitojensa mukaan. Oppilaat voivat halutessaan osallistua myös kansallisiin kilpailuihin ja tapahtumiin.
Kurssilla perehdytään eri maiden ruokakulttuureihin: opitaan tekemään erilaisia ateria-kokonaisuuksia ja taitoa vaativia ruokalajeja eri maista. Kurssin aikana vertaillaan eri maiden ruokakulttuureja ja tehdään niin Amerikan herkkuja kuin idän ihmeitä. Oppilaat saavat suunnitella yhdessä opettajan kanssa kurssin tarkan sisällön.
Taidekurssi 9. luokalla alkaa luovista ja rentouttavista piirustusharjoituksista ja jatkuu klassiseen piirtämiseen ja oman tyylin vahvistamiseen. Kurssilla tehdään kuvallisia harjoituksia monenlaisilla välineillä - käytettävissä ovat niin perinteiset, laadukkaat piirtimet kuin digitaalinen tekniikkakin. Piirtämisestä siirrymme varsinaiseen taidegrafiikkaan. Maalaustekniikoista valitaan joko öljyväri- tai akryylimaalaus kiinnostaville pohjapinnoille ja materiaaleille. Kurssilla tutustutaan ajankohtaiseen taidetarjontaan: retki taidemuseoon ja/tai taitelijan ateljeehen virittää myös omaa oppimista.
Improa, dialogeja, monologeja, kohtauksia... Tule hakemaan iloa ja energiaa teatterin parista! Improvisaatioharjoitusten avulla tutustut muihin ryhmäläisiin ja ehkäpä löydät itsestäsikin uusia puolia. Aloitamme improvisaation perusteista ja etenemme kohti improvisoituja kohtauksia ja tarinoita. Voit kehittää omaa näyttelijäntyötäsi ja saat siitä henkilökohtaista palautetta. Tutustumme roolien luomiseen mm. fyysisen näyttelijäntyön, statusten ja mielikuvien kautta. Käytämme kohtausten pohjana valmiita tekstejä ja halutessa kirjoitamme omia. Teemme esityksen ryhmän toiveiden mukaisesti.
Kurssi koostuu retken suunnittelusta ja valmistelusta sekä yön yli retkestä metsään. Ennakkotunneilla tutustutaan muun muassa jokamiehen oikeuksiin sekä harjoitellaan hengenpelastusta. Kurssilla yövytään teltassa tai laavussa ja valmistetaan ruokaa maasto-olosuhteissa. Seikkailuosuus sisältää muun muassa melontaa, kalliokiipeilyä ja -laskeutumista, paintballia sekä vaijeriliukua.
Rauhoitu hetkeksi ja rakenna jotain. Kurssilla hyödynnetään teknisen työn laitteita ja työtapoja. Tee oman mielenkiinnon tai tarpeiden mukaan yksi isompi työ tai useita pienempiä. Voit keskittyä käsillä tekemiseen tai käyttää tietokoneavusteisia menetelmiä.
Käsillä tekeminen tekee hyvää mielelle ja aivoille. Nyt voit hypätä pehmeiden käsityömateriaalien maailmaan ja toteuttaa yhden kurssin mittaisen suuremman työn tai useampia pienempiä töitä esim. neulomalla, virkkamalla tai ompelemalla. Kurssilla on myös mahdollista tutustua tekniikkaan, jota et ole aiemmin kokeillut. Sisältö muokataan osallistujien mielenkiinnon ja taidon mukaan.
Kurssilla syvennetään erikoisempien liikuntalajien lajitaitoja ja tutustutaan uusiin lajeihin. Ohjelma suunnitellaan yhdessä kurssilaisten toiveet huomioon ottaen. Lajiesimerkkejä ovat kiipeily, itsepuolustuslajit, zorb-futis, suppailu, seiväshyppy ja beach volley.
Kolmannen ja kuudennen luokan valinnaisaineet
- Valinnaiset aineet järjestetään 3. ja 6. vuosiluokalla 0,33 vuosiviikkotunnin laajuisina soveltavina valinnaisina aineina.
- Oppilaat valitsevat sekä 3. että 6. vuosiluokalla opiskeltavaksi kolme 0,33 vvt laajuista valinnaista ainetta, joista muodostuu yhden vuosiviikkotunnin laajuinen kokonaisuus.
- Oppilaille tarjottavien valinnaisten aineiden sisällöt tarkennetaan kunkin lukuvuoden toimintasuunnitelmassa.