Siirry sisältöön
Ilmoitukset

Ilmoitukset

Asiaa sademetsistä

Etelä-Amerikan asiantuntija Mikko Pyhälä kävi kertomassa Amazonin sademetsien merkityksestä lukion äidinkielen ja kirjallisuuden kurssilla. AI4-kurssin näkökulmana on vaikuttaminen, ja Pyhälä kertoikin omakohtaisia esimerkkejä siitä, miten erityisesti politiikan keinoin voi vaikuttaa ympäristön tilaan. Pyhälä toivoi, että sykkiläisiä hakeutuisi esim. toimittajiksi, tutkijoiksi, opettajiksi ja poliitikoiksi eli ammatteihin, joissa on mahdollista vaikuttaa eettisiin kysymyksiin. Ajankohtaiseen asiaan, sademetsien palamiseen, voi ottaa kantaa valinnoillaan. Pyhälä kehotti suosimaan reilun kaupan kahvia ja välttämään brasilialaista naudanlihaa ja soijaa.

Mikko Pyhälä on tehnyt pitkän uran diplomaattina. Hän on toiminut suurlähettiläänä mm. Venezuelassa ja Perussa. Hänen tuorein tietokirjansa Kun yö saapuu Venezuelaan ilmestyi elokuussa.

Abien sata päivää

Abit juhlivat riehakkaasti sataa jäljellä olevaa koulupäiväänsä. Opiskelijoiden harrastusteemaiset asut ihastuttivat erityisesti pieniä sykkiläisiä.

Viidesluokkalaiset leirikoulussa

Koulumme viidesluokkalaiset viettivät unohtumattomat neljä päivää leirikoulussa Hauhon Ilorannassa ja Kannuskoskella Tuhannen Tarinan Talossa. Päivät olivat täynnä aurinkoa, naurua, monenlaista puuhaa, luontoelämyksiä ja yhdessäoloa. Kaikki ryhmät saivat runsaasti kiitosta myönteisestä asenteesta, oppimisen ilosta ja hyvistä tavoista.

World Press Photo -valokuvanäyttelyssä

7d lähti tutustumaan World Press Photo -valokuvanäyttelyyn Helsingin Sanomien Mediatorille. Näyttelyn upeat kuvat kiertävät 45 maassa, nyt elo-syyskuussa ne ovat nähtävillä Suomessa. Kuvien takana on monta tarinaa. Nuorten tehtävänä oli etsiä valokuva, joka jostain syystä puhutteli itseä kaikkein eniten. Näyttelyn jälkeen 7d lähti Oodiin kirjoittamaan ajatuksiaan. Joku halusi kirjoittaa käsin, joku iPADillä; työskentelypaikan sai valita itse. ”Jotkut kuvat olivat tosi raakojakin. Sellaisten kuvien ohi ei voi kävellä vaan on pakko pysähtyä. Pitää tietää, mitä jossain oikeasti tapahtuu.”

Freunde ohne Grenzen – Friends without Frontiers

Saksan ulkoasiainministeriö järjesti viime keväänä jo viidettä kertaa kansainvälisen kirjoituskilpailun lapsille ja nuorille. Tällä kertaa kilpailun aiheena oli ”ystävät ilman rajoja”. Kilpailuun osallistui yli 500 koululaista 30:stä eri maasta, joiden joukossa myös peruskoulumme A-saksan lukijoita. Kilpailun suojelijana toimi suosittu saksalainen lasten- ja nuortenkirjailija Cornelia Funke.

Berliinissä järjestettyyn palkintojenjakotilaisuuteen saivat kutsun Mattus Haapaniemi 7a ja Katarina Stieren L19b, joiden kirjoitelmat kilpailun raati oli valinnut omien ikäluokkienssa parhaimmistoon kuuluviksi. Kunniamaininta on upea, sillä kilpailussa ei ollut erillistä sarjaa saksaa vieraana kielenä opiskeleville. Berliinin ulkoasiainministeriössä järjestetty palkintojenjakotilaisuus järjestettiin osana Saksan liittohaliituksen avointen ovien päivää ja tapahtuma tarjosi Mattukselle ja Katarinalle hienon tilaisuuden päästä tutustumaan ministeriön tiloihin sekä moniin eri yhdistyksiin ja järjestöihin, jotka esittelivät toimintaansa messupisteillä. Kaikki kilpailutekstit on julkaistu e-kirjassa.

Kuudesluokkalaiset yökoulussa

Kuudesluokkalaisten tämän lukuvuoden ensimmäinen VaVa-kurssi oli nimeltään Yhdessä retkeillen. Kaikki kuudesluokkalaiset yöpyivät joko koulun sisällä luokissa tai teltoissa koulun pihalla. Illan aikana oppilaat tutustuivat toisiinsa, ulkoilivat, leipoivat, ohjelmoivat, pelasivat lautapelejä ja tekivät käsitöitä. Ilta ja yö olivat täynnä kikatusta ja hauskaa yhdessäoloa.

Seitsemäsluokkalaiset merenrantaretkellä Inkoossa

Seitsemänsien luokkien yhteisellä merenrantaretkellä Inkoossa tutkittiin ahkerasti rantakasvillisuutta: kerättiin kasviokasveja ja otettiin näytteitä. Sää suosi retkeilijöitä, ja tunnelma oli iloinen ja reipas.

Uudet lukio-opiskelijat Solvallassa

SYK:n uudet lukiolaiset viettivät toiminnallisen ryhmäytymispäivän Solvallassa. L19-tason opiskelijat pääsivät tutustumaan toisiinsa mm. tutorien ja Sari-rehtorin vetämillä, luovuutta, näppäryyttä ja yhteistyökykyä vaatineilla rasteilla. Mukana olivat myös L19-tason ryhmänohjaajat, lukion rehtori, IB-apulaisrehtori, opinto-ohjaajat ja hyvin edustettuna ollut Teinikunnan hallitus, joka esittäytyi ja kertoi tärkeästä toiminnastaan. Tästä on hyvä jatkaa lukuvuotta!

Kesän lukuhaasteessa palkittiin yhdeksän sykkiläislukijaa

SYK:n Instagramin @syk1886 kesälukuhaaste on ratkennut. Raati on päättänyt palkita yhdeksän ahkeraa lukijaa. Lämmin kiitos osallistumisesta ja onnea voittajille!

Lukuhaasteen pääpalkinnon eli Harry Potter -pussilakanan saavat Emilia 3a ja Kuisma 5a. Molempien lukulista on vakuuttava ja kuva kekseliäs.

Emilian lista: ”Täplä salakuljettajat, Isa+Bea hoitelevat lapsenvahdin, Isa+Bea ryhtyvät pahoiksi, Lotta Levoton ja suuri kanikaaos, Mestarietsivä Peppunen Rouva Purppuran tapaus, Isa+Bea tuomittu tanssimaan, Mestarietsivä Peppunen: Kuka varasti vanukkaan, Lotta Levoton ja Lättälampaat, Lotta Levoton ja konnakohellus, Silloin olin tosi onnellinen (Dunne), Dunnen elämää, Nähdään kun nähdään (Dunne), Onnekasken Dunnen saa.”

Kuisman lista: ”Luin ja kuuntelin kesän aikana nämä kirjat: Sankaritarinoita pojille (ja kaikille muille) Emmi Jäkkö ja Aleksis Salusjärvi, Kepler 62 uusi maailma Saari Bjørn Sortland, Neropatin päiväkirja Lunta tupaan Jeff Kinney, Taikajengi Neil Patrick Harris, Maailman parhaan kaverin päiväkirja Jeff Kinney, Paras kirja ikinä Miklu, Pate ja Blacknessin hirviö Timo Parvela ja Pasi Pitkänen. Sain lukudiplomin tekemistä tunnustuspalkinnoksi kuukauden käyttöaikaa BookBeatiin ja käytin sen kesäloman aikana. Kirjoja tuli kuunneltua eniten kun olimme matkalla musiikkileirille Pyhätunturille. Varsinkin aamuvarhain maantiellä oli vilkasta kun vähän väliä tiellä hyppi porolaumoja.”

Vaikuttavasta lukukokemuksesta ja sen jakamisesta Bookbeat-kuukauden saavat Aurora L19c, Fanni 7c, Peppi 6a ja Heidi-ope.

Aurora: ”Tänä kesänä päätin ottaa haasteeksi lukea kolme maailmankirjallisuuden klassikkoa. Valitsemani kirjat ovat Jane Austenin Ylepys ja ennakkoluulo, Emily Brontёn Humiseva harju ja Leo Tolstoin Anna Karenina. Luku-urakkani on vielä kesken, sillä Anna Karenina on yli 900-sivuinen järkäle. Lukiessani olen huomannut, että vaikka kirjat on kirjoitettu jo 1800-luvulla ja yhteiskunta oli hyvin erilainen, samanlaisia sosiaalisia suhteita ja inhimillisiä piirteitä löytyy nykypäivänkin ihmisistä. Ehkä juuri siksi näistä kirjoista on tullut klassikkoja.”

Fanni: ”Stephanie Garberin yllättävä Caraval on paras kirja, jonka luin kesällä. Se kertoo siskoksista, jotka asuvat Trisdan saarella. Tyttöjen isä on vallanhaluinen ja ilkeä tyranni, joka haluaa pitää tyttäret tiukassa kurissa. Päättäväiset siskot karkaavat saarelta Julian-nimisen laivapojan matkassa taianomaiselle Ledgend-saarelle. Siellä vanhempi tytöistä Scarlett osallistuu pelottavaan Caraval-peliin, jonka ei pitäisi olla totta…”

Peppi: ”Victoria Aveyardin Lasinen miekka on jatko-osa kirjalle Punainen kuningatar. Tykkäsin kirjasta jännittävien juonenkäänteiden sekä kiinnostavien henkilöhahmojen takia. Tarina loppui hyvin jännittävään kohtaan, joten odotan innolla sarjan seuraavan osan Kuninkaan kahleet lukemista. Suosittelen kirjasarjaa fantasiasta pitäville lukijoille.”

Heidi-ope: ”Anthony Doerrin ”Kaikki se valo jota emme näe” oli tämän kesän elämys. Se kuuluu niihin kirjoihin, joiden vuoksi yövaloa ei malttaisi sammuttaa. Aikajana ulottuu 1930-luvulta nykyaikaan ja tarina kietoo yhteen sokean ranskalaisen Marie-Lauren ja saksalaisen radioamatöörin Wernerin toisen maailmansodan runtelemat kohtalot. Jos kirjaa etsisi asiasanoilla, niin niitä olisivat radioaallot, avaimet, jalokivet, leivät ja pienoismallit. Minä luin tämän norjaksi, teoksen alkuperäiskieli on englanti.”

Mukavasta lukumuistosta ja kesäisestä kuvasta lautapelin saa Matias 5c-luokalta: ”Luin kesälomalla kolme ensimmäistä kirjaa Redwallin taru -sarjasta. Tämä kuva on tilanteesta, jossa lähdin siskoni kanssa järviretkelle. Pakkasimme mukaan eväitä ja Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjan. Pysähdyimme järvenselälle. Seela luki minulle.”

Ahkerasta lukemisesta palkitaan Bookbeat-kuukaudella Ilona 8d ja lautapelillä Anton 5a.

Ilonan lista: ”Viimeinen toivo, Unohdettu soturi, Vatukkatähden myrsky, Midnight, Moonrise, Dawn, Starlight, Twilight, Sunset, Auringon polku”

Antonin lista: ”Kaikki Bookbeatin Neropatin päiväkirjat, Lasse-Maijan etsivätoimistot ja Harry Potterit kuunneltu tänä kesänä. Suosittelen kaikille!”